Info

Tiinan keittiössä kokataan herkullista ja yleensä helppoa pääasiassa vegaanista ruokaa rennolla asenteella. Tiinan keittiössä asiat eivät ole aina niin justiinsa, vaan ruoanlaiton pitää olla hauskaa. Tiinan keittiössä tuoksuu valkosipuli, inkivääri, kaneli ja jeera.

Hei, Olen Tiina ja olen tämän blogin kirjoittaja. Olen kolmekymppinen IT-alan ihminen. Lempikeittiöni on intialainen ja Tiinan keittiössä valmistuukin erilaisia curreja, naanleipää ja raitaa melko usein. Ehkä joskus myös erikoisempia intialaisia herkkuja. Rakastan mausteita ja laittamani ruoat ovatkin yleensä runsaasti maustettuja.

Perheeni siirtyi kasvisruokavalioon ollessani 5-6-vuotias. Olin pescovegetaristi siitä seuraavat 11 vuotta, kunnes lopetin omasta päätöksestäni kalansyönnin. Nyt olen ollut lakto-ovovegetaristi vuodesta 2004. Kokeilin vegaanisuutta ensimmäisen kerran tammikuussa 2015 ja vähensin sen jälkeen eläintuotteiden käytön lähes nollaan. Nykyisin jääkaapistani ei löydy eläinjuustoa eikä -maitoa. Vegaaniruokavalio tekee hyvää sekä mielelle että keholle.

Olen aina ollut syvästi eläinrakas, luonnonsuojelija ja eläinten oikeuksien puolustaja. Toivon, että joskus tulevaisuudessa jokainen luontokappale voisi elää vapaana ja onnellisena ilman pelkoa.


Reseptitoiveita ja muita ajatuksia voi lähettää minulle osoitteeseen tiinankeittiossa(a)gmail.com. Pyrin vastaamaan posteihin mahdollisimman nopeasti.

East Side Gallery maaliskuussa 2013