7. syyskuuta 2015

Paprikaseitansalami




Tämä paprikaseitansalami on täysin erilaista verrattuna aikaisemmin blogissa olleeseen seitansalamiin. Aikaisempi seitansalami sopii oivallisesti esimerkiksi pizzan päälle, koska uunissa paistettu seitan on rakenteeltaan kuivempaa ja imee itseensä helposti paljon makua ja nestettä. Tämä seitansalami puolestaan sopii hyvin leivän päälle tai vaikka sämpylän väliin. Tai kuten alkuperäisessä ohjeessa vinkataan, tämä paprikaseitansalami maistuu täysjyväleivän, margariinin ja/tai sinapin kanssa. Tämä on itselläni vielä kokeilematta.

Alkuperäisen ohjeen löysin saksankielisestä vegaaniblogista. Koska en saksaa juurikaan osaa, käänsin ohjeen Google-kääntäjällä, joka käänsi tekstin ihan miten sattuu. Pikkuhiljaa aloin kuitenkin saada ohjeeseen jotain järkeä. Tässä auttoivat myös ohjeessa olevat kuvat erivaiheista. Koska alkuperäisellä ohjeella olisi tullut kaksi aikamoista mötikkää seitania, puolitin ohjeen ja lopputuloksena oli noin 800 grammaa seitanmakkaraa.

Alkuperäisestä ohjeesta poiketen käytin agavesiirapin sijaan vaahterasiirappia. Minulla ei myöskään ole habanerokastiketta, joten käytin cayennekastiketta. Chilikastikkeen määrää kannattaa säätää rohkeasti oman chilikastikkeen vahvuuden mukaan. Miedohkoa cayennekastiketta olisin voinut laittaa paljon enemmänkin, jotta lopputuloksessa olisi ollut tulisuutta. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin lisäksi sieniä, mutta laitoin niiden tilalta vähän enemmän sipulia, tofua ja paprikaa.

Maukas paprikaseitansalami

Pannulle:
2 sipulia
2 valkosipulinkynttä
1,5 rkl oliiviöljyä
0,5 tl jeeraa
0,5 tl mustapippuria
0,5 tl merisuolaa
1,5 rkl vaahterasiirappia tai agavesiirappia
1,5 rkl balsamicoa

Kulhoon:
1,5 dl vettä
0,5 dl soijakastiketta
0,5 dl oliiviöljyä
75 g tomaattisosetta
1,5 tl oreganoa
1,5 tl jeeraa
1,5 tl merisuolaa
1,5 tl savupaprikaa
0,5-1 tl chilikastiketta
1,5 tl nestesavua
75 g savutofua
0,5 punainen paprika
300 g gluteenijauhoja

1. Silppua sipulit ja kuullota ne oliiviöljyssä. Lisää pannulle sitten jeera, mustapippuri ja suola ja sekoita. Lisää sitten siirappi ja sekoita hyvin, ja lopuksi balsamico. Sekoita hyvin ja anna sipuliseoksen hautua pannulla pienellä lämmöllä, kunnes suurin osa nesteestä on haihtunut ja tuoksu ei ole enää hapan. Anna seoksen sitten jäähtyä.

2. Silppua paprika pieniksi kuutioiksi tai suikaleiksi. Murenna tofu haarukan avulla. Sekoita sitten keskenään jäähtynyt sipuliseos ja kaikki kulhoon tulevat ainekset paitsi gluteenijauhot. Vaivaa lopuksi gluteenijauhot mausteiden kanssa tasaiseksi massaksi.

3. Siirrä koko kulhon sisältö paistopussiin ja sulje se tiiviisti. Kuumenna isossa kattilassa vettä ja laita seitan veteen kiehumaan noin 1,5-2 tunniksi. Ota seitan sitten pois vedestä ja anna jäähtyä kylmäksi ennen kuin avaat pussin. Säilytä seitan jääkaapissa tuorekelmuun tiiviisti pakattuna. Voit myös pakastaa osan myöhemmäksi.

4 kommenttia:

  1. Anonyymi9/9/15 22:14

    Kiitos kiitos kiitos tästä! Ihan törkeen hyvää!!!

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3/7/16 19:48

    Ihan mahtava ohje! Onneksi en antanut pitkän ainesosalistan lannistaa, suurin osa olikin valmiiksi kaapissa. Tämä avasi mulle uuden maailman vegaanisten leivänpäällisten osalta - tätähän voi varioida loputtomiin. Ekaa kertaa tehdessä kuitenkin jännitti, voiko tästä tulla syötävää, niin epämääräistä tavaraa se taikina on... :D - Joten oli hyvä olla näin tarkka ja helposti seurattava ohje, jolla taatusti tulikin herkullista! Puolet laitoin pakkaseen ja maistui yhtä hyvältä myös sulatuksen jälkeen. Ensi kerralla taidan kokeilla ainakin ilman siirappia ja niiden sienten kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ihanasta kommentista! Ihanaa, että on maistunut. Pitää varmaan itsekin tehdä tätä taas lähiaikoina, kun tuli himo kuvia katsellessa.

      Poista

Teitkö tätä kotona, maistuiko? Entä onko ohjeessa virhe tai jotain epäselvää? Vai kävitkö vain selaamassa ohjeita ja sinulla tuli tästä jotain ajatuksia?
Jätä merkki itsestäsi ja kirjoita kommenttisi oheiseen kommenttikenttään. Kaikenlaiset kommentit ovat Tiinan keittiössä suuressa arvossa. Tarkistan kommentit ennen julkaisua roskapostin välttämiseksi.